Autovero laskee, mutta ei kaikilla autoilla

Hallitus on päättänyt tänään 23.6, että autovero laskee asteittain vuoteen 2019 asti. Veroalennus koskee autoja, joiden ominaishiilidioksidipäästöt ei ylitä 140g/km. Vero ei myöskään laske moottoripyörillä, koska niiden päästötietoja ei ole kirjattu.

Uusien autojen keskipäästöt ovat noin autovero laskee124g/km, joiden veroale on noin 13% nykyiseen tasoon nähden. Alennus tuntuu eniten matalapäästöisissä autoissa (<64g/km), joilla suhteellinen alennus on yli 50%. Vaikka verotus tapahtuu päästöjen perusteella, niin nollapäästöisiä autoja verotetaan myös ja niiden suhteellinen alennus pyörii myös 50% tuntumassa.

Veroalennus on omasta mielestäni ainakin, niin pieni ettei se tule vaikuttamaan monenkaan auton ostajan aikatauluun. Esimerkiksi 30 000 euron arvoisen auton alennus on vuosittain vain muutamia satoja euroja.

Katso tarkemmat laskelmat tästä (pdf): Auto Saksasta – 2016–2019 autoveroprosentit.

Nyt kun on saatu autoveroa alas, niin voidaan ruveta odottelemaan ”haittaverojen” nousua eli bensan hinnan nousua ja ajoneuvoverotuksen kiristymistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*